'> Retkeileminen Suomessa – Bass camp

Retkeileminen Suomessa

Lari /

Retkeily- ja telttailukärpäsen pistoksen saaneilla on hyvät oltavat Suomessa, sillä täällä jos missä löytyy kaunista, puhdasta luontoa missä retkeillä, ja valtion virallisia retkeilyalueita löytyy ympäri maata. Monipuoliseen virkistyskäyttöön tarkoitetuilla alueilla voi nauttia vaikkapa koskenlaskun huumasta, kalannarraamisen jalosta taidosta tai vaikka marjojen poiminnasta. Tai sitten ihan vain lepäämisestä ja kävelemisestä luonnon helmassa. Usein näillä alueilla löytyy luontopolkuja, laavuja ja telttailualueita. Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, kun haluaa lähteä kunnon retkelle luontoon, ja missä ovat parhaat retkeilykohteet Suomessa? Lähdetäänpä katsomaan!

Varusteet retkelle

Kun ollaan lähdössä retkeilemään, ovat tietysti ensisijalla sopivat varusteet, ja myös patikointireitin suunnitteleminen oman kunnon ja sen ajan mukaan mitä retkelle on varattavissa. Nyrkkisääntönä on varmasti pukeutumisessa se, että laitetaan vaatteita kerroksittain. Näin on helppo joko lisätä tai vähentää vaatetusta aina sen mukaan, miten patikointi etenee tai sää muuttuu. Näin varmistetaan, ettei turhaan hikoilla ja että iho pysyy sopivan viileänä. Hengittävät tekstiilit ovat a ja o, ja urheilukaupoissa tiedetään mitkä ovat parhaimpia vaatteita, kun lähdetään retkelle ja vaeltamaan. Puuvilla ei ole esimerkiksi sukkavalinnassa paras mahdollinen, sillä se sitoo kosteutta, ja voi näin tuntua iholla kylmältä; tekokuitu voikin olla hyvä vaihtoehto. Kun pukeudutaan kerroksittain, välivaatteina voi olla vaikkapa fleece- tai villatakki, ja päällystakkina taas hengittävä, sateenpitävä materiaali; ja samaa sarjaa sitten housut. Kannattaa ehdottomasti panostaa myös tukeviin, vedenpitäviin ja omalle jalalle sopiviin kenkiin. Hiertymät ja rakot eivät ole mukavia retkeiltäessä, joten jalkojen pysyminen kuivana ja vaikkapa kaksilla sukilla varustettuina auttaa ehkäisemään niitä. Myös reppua valitessa kannattaa valita mahdollisimman toimiva ja vähän kuormittava reppu, joka on pehmustettu ja säädettävä.

Kun retkeilemässä ja vaeltamassa ollaan usean päivän ajan, on mukana tietenkin teltta ja makuupussi. Suomessa säät voivat vaihdella paljonkin, myös kesäisin, joten vettähylkivä, laadukas teltta on hyvä valinta. Teltta on varuste, jota kannetaan mukana pitkiäkin matkoja, joten kannattaa panostaa keveään, mutta helposti pystytettävään telttaan.

Retkeilyn etiketti

Sanomattakin on selvää, että kun luontoon lähdetään oleilemaan ja retkeilemään, luontoa pitää kunnioittaa. Leiriydy vain sallituille paikoille, ja jos yövyt tai oleilet autiotuvilla, noudata niiden sääntöjä. Suosi merkittyjä reittejä; tarkista myös mahdolliset liikkumisrajoitukset ja -ajat retkikohteessasi. Tulta voi tehdä vain virallisilla tulentekopaikoilla, eikä tietystikään metsä- tai ruohikkopalovaroitusten aikana. Roskaaminen ei sovi millään lailla retkeilyyn. Luonnon kasvit, eläimet: älä häiritse tai vahingoita niitä. Muista myös, että luonto on meidän kaikkien yhteinen – ota huomioon muut luonnossa liikkujat.

Retkeilykohteita

Suomesta löytyy yllin kyllin upeita kohteita, missä vaeltaa, retkeillä ja telttailla. Netissä on paljon vinkkejä, minne lähteä luontoseikkailuun, ja tässä voimme käydä läpi muutaman unohtumattoman hienon kohteen. Aloitetaan Pohjois-Karjalasta. Koli, tuo kansallismaisemamme, tarjoaa upean elämyksen monella tavalla. Koli on Suomen tunnetuin vaara, jonka maisemat ovat henkeäsalpaavat, mutta alueella sijaitsee myös muita luontokohteita. Lieksan ja Ilomantsin alueella on Patvinsuon kansallispuisto, jossa voi nauttia luonnosta hiekkarannoista aina vanhoihin aarniometsiin. Vähän etelämmäksi kun mennään, eli Etelä-Karjalaan, on nähtävyytenä upea Kummakivi, seitsemän metrin kokoinen siirtolohkare; erittäin vaikuttava näky! Itä-Suomessa kun edelleen ollaan, ei voi olla mainitsematta Saimaan mahtavia maisemia, joihin voi tutustua eripituisilla patikkaretkillä. Turun saaristosta taas löytyy Teijon kansallispuisto, joka on aivan kuin Suomi ja sen luonto pienoiskoossa: erilaiset ruukkikylät henkivät ihanaa kylätunnelmaa ja historiaa, ja palvelut ovat erinomaiset, jos haluaa muutakin kuin oman retkikeittimen antimia. Ja jos mielessäsi on yhdistää retkeilyyn pyöräily, ei parempaa paikkaa olekaan kuin Ahvenanmaa. Sen merellinen luonto, tasainen maasto ja upeat maisemat ovat kuin räätälöityjä pyöräretkille. Joten kun suunnittelet retkeilyn huolella, valitset parhaat mahdolliset varusteet, kunnioitat luontoa joka vaiheessa, ja otat mukaan iloisen ja avoimen mielen, tulee retkestäsi Suomen luonnossa varmasti mieliinpainuva matka!

Kategoriat: Bass