Luonnonsuojelupelit Yhdistävät Nuoret Ja Luonnon

Lari /

Luonnonsuojelupelit

Tämän päivän lapset perivät huomisen Maan. He ovat myös vastuussa meidän tänään jälkeemme jättämän sotkun siivoamisesta. Oikealla ekologisella koulutuksella meillä on toivoa, että heillä on tähän hyvät työkalut ja mahdollisuudet. Monet koulut ja oppilaitokset tekevät oman osuutensa lisäämällä ympäristöoppia opetussuunnitelmiinsa. Nykyajan lapsille sanat ”hiilijalanjälki” ja ”ilmaston lämpeneminen” ovat aivan yhtä tuttuja kuin kenen tahansa nykyisen poptähden nimi.

Teknologialla on ässä hihassaan. Ympäristöopetuksen voi viedä pois tunkkaisista oppikirjoista ja kääntää sen vuorovaikutteisiksi videopeleiksi. Aivan kuten muissakin strategiapeleissä, lapset pystyvät näkemään välittömästi luonnon ongelmat ja suunnitella niihin omat ratkaisunsa. Parhaat pelit voivat toimia korvaamattomina opetustyökaluina, jotka vaativat puolet vähemmän ponnisteluja opetuksen osalta.

Tämän päivän lapset perivät huomisen Maan
Tämän päivän lapset perivät huomisen Maan

Luonnonsuojelupelin suunnittelukilpailu Yhdysvaltojen Pittsburghissa

Yleensä vanhemmat sulkevat videopelit, että saisivat lapsensa lähtemään välillä ulkoilmaan. Mutta nyt pelisuunnitteluyhtiö nimeltään Games for Change yhdistää nämä kaksi asiaa ja haastaa lapset luomaan alkuperäisideoita videopeleihin, jotka keskittyvät luonnonsuojeluun – erityisesti pölyttäjien suojeluun. Kilpailun kuvaus kuuluu seuraavasti: Tutki pölyttämisen toimintaperiaatteita, kasvien ja pölyttäjien välistä vuorovaikutusta, niiden roolia ekosysteemissämme sekä miksi niiden määrä on laskussa maailmanlaajuisella tasolla. Luo peli, joka opettaa muille, miksi pölyttäjät ovat kriittinen osa maailmaamme ja mitä voimme tehdä pelastaaksemme ne. 

Kilpailu järjestetään yhteistyössä Pittsburgh Parks Conservancy -järjestön kanssa. Järjestön kouluttajana toimiva Taiji Nelson kertoo, että pelaaminen ja pelit ovat keino ottaa yhteys luontoon. Hänen mukaansa se on yksi uusi tapa tehdä luonnosta hauskaa. Videopelien suunnitteleminen ei ole Nelsonin omaa alaa, mutta se tarjoaa hänelle uuden tavan ajatella luontoa ja tarkastella sitä aivan eri tavalla. Pittsburghissa sijaitseva Frick Environmental Center isännöi keväällä 2018 tapahtuman, johon lapset pääsivät osallistumaan ja hankkimaan apuna ja neuvoja asiantuntijoilta niin luonnonsuojelun kuin pelien suunnittelemisenkin osalta. 

Kukkia ja koodausta

Oppilaat ovat saaneet pikakurssin kaikesta pölyttämiseen liittyvästä aiheesta. He saivat tutkia asioita mikroskoopilla, leikellä kukkia, tarkastella kuivunutta hunajakennoa ja käyttää lukuisia tietokoneita, joissa oli tarjolla kaikkein uusimpia pelien suunnitteluohjelmia tutkittavaksi. Lapset oppivat millainen on hyvä peli ja tutustuivat myös ohjelmoinnin perusteisiin. 

Heather Mallak työskentelee Games for Change -yhtiössä ja sanoo, että videopelien avulla lapset saadaan arvostamaan luontoa enemmän. Hän kertoo kohtaavansa aina alkuun kysymyksiä siitä, miksi hän haluaa lapset vehreästä ulkoilmasta sisälle tietokoneen ääreen. Mutta hänen mukaansa yrityksen yhteistyö Pittsburgh Parks Conservancyn kanssa on johtanut siihen, että molemmilla osapuolilla on nyt parempi ymmärrys siitä, kuinka toinen osapuoli toimii. Molemmat järjestöt kannustavat Pittsburghin asukkaita toimimaan ajattelevaisemmin. Games for Change kannustaa luomaan sisältöä, joka on samaan aikaan sekä ajatuksellista että luovaa. Projektiin osallistuvat lapset eivät tuota pelejä ainoastaan kuluttamista varten.

Kymmenen vuoden ikäinen Amon Warner-Fricke on työskennellyt kilpailutyönsä kanssa kotonaan jo jonkun aikaa. Hänen mielestään hänellä on melko hyvä ja toimiva idea kilpailuun. Hänen pelissään pelaaja aloittaa pienellä hunajakennolla, ja pelin tavoitteena on saada lisää mehiläisiä, saada niiden määrä kasvamaan lisääntymällä, luoda siitepölyä, myydä siitepölyä, parannella hunajakennoa ja oppia paljon uutta. Hän uskoo, että hänen pelistään tulee mahtava.

Kolme luontoon liittyvää videopeliä

Luontoon ja ympäristöön liittyvät pelit lisäävät tutkimusten mukaan nuorten kiinnostusta ympäristönsuojeluasioihin. Oma pelaamiseni on rajoittunut suurelta osin siihen, että pelaan PlayStation 4 -pelikonsolilla NHL 19- ja UFC 3 -urheilupelejä, minkä lisäksi pelaan tietokoneella netissä ajanvietteeksi erilaisia älypelejä ja silloin tällöin pyöräytän muutaman kierroksen kuulaa. Tämän vuoksi päätinkin tutustua kolmeen luontoaiheiseen peliin, Fate of the World: Tipping Pointiin, Floweriin ja Oiligarchyyn.

Fate of the World ei kiertele ilmastonmuutoksen todellisuutta. Pelaamisen suhteen Fate of the World on hyvin samankaltainen kuin esimerkiksi Civilization siinä mielessä, että pelaaminen ei ole reaaliaikaista ja pelaajan täytyy toimia ympäröivien valtioiden kanssa. Mutta toisin kuin Civilizationissa, pelaaja ei ohjaa joukkoja tai rakenna rakennuksia yhdessä maassa, vaan hän johtaa kansainvälistä organisaatiota, joka hallinnoi sosiaalisia, ympäristöön liittyviä ja teknologisia käytäntöjä.

Pelaaja voi valita erilaisia skenaarioita, kuten ilmastonlämpenemisen hillitseminen tai inhimillisen kehityksen indeksin parantaminen. Vakuuttavinta pelissä on kenties se, että pelimekaniikka perustuu todellisen maailman tutkimustyöhön, jonka ansiosta peli pystyy demonstroimaan, kuinka monimutkaisia ympäristöön liittyvät ongelmat ovat. Pelissä on yli 100 poliittista vaihtoehtoa ja yli 1 000 mahdollista skenaariota luonnonkatastrofeista poliittiseen epävakauteen.

Luontoon liittyvä videopeli
Luontoon liittyvä videopeli

Kukkia ja öljyä

Vaikka Flower ei ehkä liity aivan suoraan ympäristöasioihin, se on selkeästi yksi laadukkaimmista peleistä, jonka voi asettaa oikeutetusti tähän kategoriaan. Tässä pelissä ohjaat tuulta ja tavoitteenasi on yksinkertaisesti liikkua kauniiden maisemien keskellä keräten samalla kukkien terälehtiä. Täytyy myöntää, että suurin osa Flowerin kiinnostavuudesta johtuu sen visuaalisesta estetiikasta eikä niinkään merkityksellisestä sisällöstä, mutta se ei johdu siitä, etteikö pelissä olisi merkityksellistä sisältöä. Flower lähestyy kaupungistumisen ja uusiutuvan energian kaltaisia aiheita hienovaraisemmin kuin monet muut ympäristöä käsittelevät pelit, ja tämä on asia, jota tässä pelissä arvostan.

Oiligarchy on ilmainen netissä pelattava flash-peli, jossa käytetään melko runsaasti satiiria. Peli alkaa 1950-luvulla, sodan jälkeinen taloustilanne näyttää hyvältä ja pelaaja on juuri nimitetty suuren öljy-yhtiön toimitusjohtajaksi. Johtajan asemassa sinun täytyy päättää, missä poraat, mille poliittiselle puolueelle annat rahaa ja mitkä ulkomaiset hallitukset kaipaavat muutosta. Sinun täytyy ylittää ympäristöliikkeen, yhteistyökyvyttömien alkuperäisheimojen ja alati kasvavan öljyn tarpeen asettamat esteet maksimoidaksesi voittosi ja pitääksesi omat tulosi kasvussa.

Vaikka pelaaminen pelin pahiksena ei välttämättä aluksi houkuttelisi, peli on tärkeässä roolissa asettaessaan luultavasti alun perin ympäristönsuojelumyönteisen pelaajan vastapuolen kenkiin. Vaikka Oiligarchy saattaa olla liiallisuuksiin vitsikkyyteen pohjautuva peli monen pelaajan mielestä, on tärkeää asian ymmärtämisen kannalta, että ympäristöasioiden molemmat osapuolet tulevat tutuiksi. 

Kategoriat: Bass