Haku seuraavaan Bass Camp-työpajakokonaisuuteen on käynnissä nyt! 

Bass Camp on viikonloppuisin järjestettävä maksuton workshop-projekti 15 - 25 vuotiaille pääkaupunkiseutulaisille nuorille. Työpajoissa on mukana muun muassa katutansseja, biittien tekoa, räppäystä, DJ-toimintaa ja paljon muuta luovaa tekemistä alansa parhaiden kotimaisten artistien opastuksella.

Ohjaamassa ovat esimerkiksi rap- artisti Hätä-Miikka Gaselleista, DJ Orkidea, Disney-ohjaaja Petri Hanttu, rap-artisti Super Janne, näyttelijä Mikko Kouki, Bassoradion isä Dj Wiljam, tuottaja Flam, DJ Polarsoul ja monta muuta.

Kaikki osallistujat saavat aluksia kokeilla kaikkia aktiviteetteja, minkä jälkeen joukosta valitaan yksi päälaji projektin ajaksi. Luvassa lisäksi useita extra-aktiviteetteja, joita tehdään oman lajin ohessa. Kokemusta lajeista ei tarvita, sillä jokainen laji opetetaan alusta lähtien.

Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos Urapalvelut dokumentoi kurssin aikana kertyvän osaamisen yhteistyössä kurssille osallistuvien nuorten, henkilökunnan sekä kumppaneiden kanssa. Tämä tukee kurssin aikana opittujen tietojen ja taitojen hyödyntämistä koulutukseen tai työelämään hakeutumisessa.

Bass Camp huipentuu kesäkuussa 2015 pidettävään showcase-esiintymiseen Bassline Festivaaleilla , joissa projektin aikana syntyneet ja treenatut tuotokset päästetään päivänvaloon yleisön edessä. Työpajat järjestetään Sörnäisissä sijaitsevassa Happi-nuorisotalossa lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12-18.

 Ole nopea, paikkoja on rajoitetusti! 

HAKU KÄYNNISSÄ 20.10 MAANANTAIHIN SAAKKA.

Workshop-viikonloput 2014: 

  • la 25.10 - su 26.10  
  • la 15.11 - su 16.11
  • la 13.12 - su 14.12
  • 2015 viikonloput ilmoitetaan myöhemmin

Hae mukaan täyttämällä allaoleva hakemus:

Puhelin *
Puhelin
Valitse seuraavista kolme kiinnostavinta osa-aluetta *
Vastaus tähän kenttään ei ole pakollinen.

Hakemuksen kaikki tiedot ovat täysin luottamuksellisia, eikä niitä käytetä missään hakuprosessin jälkeen.